Ajankohtaista

Ei ajankohtaisia asioita

Medianetix


Medianetix on uusi media-aineistojen opintomedia, jonka kautta palvelun käyttäjät voivat lukea mediaa käsitteleviä artikkeleita ja juttuja, tuottaa uusia aineistoja ns.mediapooliin sekä opiskella Internetixin mediapainotteisia opintokokonaisuuksia kuten,

» Tiedotusopin perusteet
» Informaatiotutkimus
» Medialukutaito
» Rockin seksuaalisuus

Keväällä 2003 osana Medianetixin toimintaa käynnistettiin harjoitustoimitus Xsite. Kevään 2003 ajan Xsite toimii pilottina ja hakee kokemuksia mahdolliselle jatkuvalle toiminnalle. Xsite toimii työpajoissa, joissa harjoitellaan toimitustyötä ja tuotetaan juttuja eri medioihin, mm. verkkoon.

Sisältöjä on mediakurssien ja -aineistojen lisäksi verkkolehti Netixpress, joka pureutuu kerran kuussa julkaistavalla teemanumerolla ajankohtaiseen aiheeseen esim. verkkopedagogiikan saralla. Netixpressin artikkelit ovat ns.monimediamuotoisia eli niissä on tekstin lisaksi ääni- ja videoleikkeitä. Myös harjoitustoimitus tuottaa sisältöjä toimituksen omaan www-palveluun, kaapelitelevisioon sekä muihin medioihin.

Yhteisöllisyys on vahva osa Medianetixiä. Rekisteröityneillä käyttäjillä on mahdollisuus perustaa yhteisöjä ja kutsua sinne samasta aihepiiristä kiinnostuneita käyttajiä vaihtamaan ajatuksia ja ideoita. Yhteisöt voivat toimia jopa pienimuotoisia intranet-järjestelminä palveluiden käyttäjille.

Medianetix on tarkoitettu kaikille media-aineistoista ja niiden tuottamisesta kiinnostuneille ihmisille. Osa sisällöstä, kuten Netixpress, on avoinna kaikille käyttäjille. Medianetixin jäsenille tarjotaan työkalut sisältöjen tuottamiseen sekä yhteisöpalveluihin. Myös opintoaineistot ja -kokonaisuudet tarjotaan ainoastaan asiakkaille.